Siirry pääsisältöön

Kaarina Svetloffin Kaarnavene runokokoelma purjehti voittoon!


LEHDISTÖTIEDOTE 11.7.2019 Janakkala

KAARNAVENE PURJEHTI VOITTOON!
Janakkalalainen Kaarina Svetloffin runokokoelma palkittiin Möllerimestari -kirjoituskilpailussa.

Janakkalalaisen Kaarina Svetloffin runokokoelma Kaarnavene tempasi ensimmäisen sijan Möllerimestari-kirjoituskilpailussa runokokoelmat sarjassa. Omakustanteille tarkoitetun kilpailun tulokset julkistettiin Taivalkosken Päätalo-keskuksessa perjantaina 5. heinäkuuta. Tulosten julkistamistilaisuus oli osa Päätalo viikkoa.

Kaarina Svetloffin runoja voi luonnehtia parhaiten sanalla ”todellisuudentajuinen”. Kaarnavene on eräänlainen haja-asutus-Suomen Spoon River antologia, jonka kaunistelemattomat monologit onnistuvat toistuvasti pelkistämään muutamaan riviin olennaisen kokonaisesta ihmiselämästä.
Runot ovat ironisia, väliin jopa sarkastisia ja kaikkea sanottua leimaa virkistävä häpeilemättömyys. Palkintoperusteissa kehuttiin, etteivät runot ole lainkaan synkkiä ja nihilistisiä, vaikka vaara tällaisen aineiston kanssa on olemassa. Teos on rosoinen, viimeistelemätönkin, mutta todellisuuden lujalle pohjalle rakennettu kokonaisuus kestää. Raati arvioi.

Raadin mukaan ” Rehellisyys on kirjallisuudessa arvokas hyve, vaikka sille ei normaalissa elämässä aina sijaa löydykkään. Niin se menee.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat päätuomari Niilo Keränen, Auni Vääräniemi, Veikko Räisänen, Rauno Riekki ja Jaana Märsynaho.

Kaarina Svetloff on kirjoittanut pitkään. Hän on Kirjoittajayhdistys Janakin perustajajäseniä. Kirjoittajayhdistys Janaki perustettiin Turengin kirjastossa ja se on toiminut vuodesta 1983. Yhdistys toimii matalan kynnyksen kirjoittajayhdistyksenä, joka haluaa antaa mahdollisuuden harrastekirjoittajalle ilmaista itseään sanallisesti sekä samalla edistää kaikenikäisten kirjoittamisharrastusta. Yhdistyksen toimintaa ovat kaikille avoimet Kiertävät kirjoittajakahvilat ja kirjoittajakurssit.

Möllerimestari-kilpailu järjestettiin tänä vuonna 21.kerran. Kilpailulla pyritään saamaan omakustanteille enemmän julkisuutta, lisäämään niiden arvostusta sekä kannustamaan kirjoittamiseen. Päätaloinstituutin järjestämä kilpailu palasi tänä kesänä kahden vuoden taolta. Taivalkoskella järjestettävässä viikon mittaisessa kulttuuritapahtumassa näkyi tänä vunna Kalle Päätalon syntymän 100-vuotisjulavuosi.
Kirjoituskilpailuun osallistui 112 omakustannetta. Moni kirjoittaja lähetti kilpailuun useita teoksia.

Eniten kilpailuun osallistui romaaneja 28 kappaletta
Runokokoelmia 26 kappaletta
Elämänkerrallisia teoksia 22 kappaletta
Asiakirjatekstejä tai dokumenttiteoksia 7 kappaletta
Usean tekijän antologioita 6 kappaletta
Lasten ja nuorten kirjoja 10 kappaletta
Novelleja ja pakinakokoelmia 13 kappaletta

Janaki  onnittelee lämpimästi Kaarinaa saavutuksesta! 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiertävät kirjoittajakahvilat jatkuvat taas

Tänä keväänä on jo kerran kokoonnuttu Janakin perinteiseen Kiertävään kirjoittajakahvilaan. Huhtikuussa kirjoitimme varapuheenjohtajamme Nina Linnakylän ohjauksessa  Hakolan Marjatilalla . Seuraava kaikille avoin kirjoittajakahvila pidetään Harvialan Kartanon Café Konttorissa SUNNUNTAINA 25.5. klo13.00- 14.30. Osoite: Harvialan Kartano 32, 13300 Harviala.  Kevään ja kesän 2025 aikana kierrämme eri kahviloissa/tapahtumissa kirjoittamassa ohjatusti n. kerran kuukaudessa.  Kirjoittajakahvilat ovat kaikille avoimia, matalan kynnyksen tapaamiskertoja. Tervetuloa mukaan!  Kahvit ja kahvileivät omakustanteisesti. Ota mukaan omat kirjoitusvälineet. Kuvassa Hakolan Marjatilan herkulliset pavlovat.

Vuosikokous tiistaina 25.3.2025 klo 18

Tervetuloa Kirjoittajayhdistys Janaki ry:n vuosikokoukseen tiistaina 25.3.2025 klo 18. Kokoonnumme pääkirjaston kahvilassa (Koulutie 2A, Turenki). Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouskutsua voi välittää tiedoksi myös jäsenyydestä kiinnostuneille. Terveisin hallitus

Janakin vuosikokous ma 25.3.2024 klo 18.45 Hämeenlinnan pääkirjastolla

Kirjoittajayhdistys Janaki ry:n vuosikokous pidetään maanantaina 25.3.2024 klo 18.45 Hämeenlinnan pääkirjastolla (Lukiokatu 2, ryhmätila alakerrassa). Vuosikokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Lisäksi kokouksessa käsitellään 1. kerran sääntömuutos, jossa mm. täsmennetään johtokunnan (hallituksen) kokoonpanoa. Ennen vuosikokousta kirjaston Avolavalla klo 17.30–18.30 voit mielellään osallistua tarinateatteriin aiheella "kevättunnelmia". Tarinateatteri on soveltavaa ja osallistavaa improvisaatioteatteria, joka perustuu katsojien omiin ajatuksiin, tunteisiin ja tarinoihin. Tarinateatterin ohjaa Kaija Klemetti, joka on myös Janakin hallituksen pitkäaikainen jäsen. Tarinateatterin jälkeen siirrymme sujuvasti kokoukseen. Tervetuloa kevätkokoukseen! Kirjoittajayhdistys Janaki ry:n hallitus