Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Kirjoittajan tanssiva polku 21.8.2021

  Kirjoittajan tanssiva polku -kirjoittajakoulutus 21.8.2021. Kurssin ohjaajana toimii tanssi-liiketerapeutti Anna O'Mahoney Kurssin teemana on Muutoksen rajalla. Päivän aikana teemaa tutkitaan kehollisesti ja liikkeellisesti, jokainen voi vapaasti liikkeellisen kokemuksen pohjalta luoda tekstiä joka liittyy itseen tai omaan kirjoitusprosessiin tai tarinan sisältöön. Ryhmäläinen pääsee päivän aikana oman kehon, liikkeen ja kehotietoisuuden avulla tutkimaan sitä mitä teema hänessä herättää ja miten se on itsessä tai elämässä läsnä ja ajankohtaista. Päivän aikana tutkitaan omia rajoja, turvaa, omia tarpeita ja tarkastellaan myös mitä rajojen ulkopuolella on. Ryhmä ja tila luo oivalliset puitteet tutkimiselle ja kokemusten saamiselle. Työskentelyssä käytetään musiikkia, kuvan tekoa ja kirjoittamista. Työskentelemme kurssilla klo.11-17. Kurssi on yksipäiväinen, mutta halutessaan leirikeskuksessa voi yöpyä. Kurssi järjestetään tänä vuonna Mallinkaisten leirikeskuksessa, Janakkalassa. Ko...

Janaki valmistelee uutta antologiaa juhlavuodeksi

Mediatiedote – julkaisuvapaa heti Janaki valmistelee uutta antologiaa juhlavuodeksi Kirjoittajayhdistys Janaki valmistelee uutta antologiaa, jonka on tarkoitus ilmestyä yhdistyksen 40-vuotisjuhlavuonna 2023. Antologiaan kootaan proosatekstejä, joiden toivotaan tuovan vastauksia kysymyksiin, mikä meitä rajaa, mikä meitä rajoittaa, minkä rajalla olemme, mutta tekstit voivat myös herättää uusia kysymyksiä. Tekstit voivat kulkea tosielämässä, unessa tai fantasiamaailmassa tai vaikkapa niiden välillä. Tekstit voivat olla proosaa, lyhytproosaa tai proosarunoja. Tarkemmat ohjeet ilmoitetaan myöhemmin. Mukaan antologiaan pääsee ottamalla yhteyttä Janakiin osoitteella kirjoittajayhdistysjanaki@gmail.com 31.1.2022 mennessä ja ilmoittamalla osallistuvien tekstiensä määrän. Antologiaan voivat osallistua vain Janakin jäsenet, mutta jäseneksi voi liittyä antologiaan ilmoittautumisen yhteydessä maksamalla jäsenmaksun 20 euroa vuodessa. Kukin kirjoittaja voi osallistua 1–3 tekstillä, yhteensä max. 25...

Kirjoittajakahvila (Antologian suunnittelua)

  Kiertävässä kirjoittajakahvilassa suunnitellaan 6.4.2021 yhdistyksen uutta antologiaa, jonka on määrä ilmestyä vuonna 2023. Aiheena on: Mikä meitä rajaa, mikä meitä rajoittaa, minkä rajalla olemme. Tervetuloa keskustelemaan, kuulemaan ja suunnittelemaan hanketta. Kokous pidetään Teamsissa.                Kirjoittajakahvila 6.4.2021                   KLO. 17                   Teams-palveri  Kutsulinkin saa pyynnöstä laittamalla viestiä tapahtumaan, Janakin sähköpostiin: kirjoittajayhdistysjanaki@gmail.com tai Facebookissa messengeriin.

Kirjoittajayhdistys Janaki ry. Vuosikokous 29.3.2021 KLO.18 Teams kokous

Kirjoittajayhdistys Janaki ry:n vuosikokous Maanantaina 29.3.2020 klo. 18. Teams - yhteyden välityksellä. Pyydämme ennakkoilmoittautumista kokoukseen 28.3.2021 mennessä osoitteeseen: kirjoittajayhdistysjanaki@gmail.com Vastauksessa saat linkin kokoukseen. Ongelmatilanteissa voit soittaa: 040-7644570/ Marjo  Kokouksessa käsittelemme sääntömääräiset asiat ja luomme katseemme vuoteen 2021. Lämpimästi tervetuloa kaikki jäsenet keskustelemaan ja päättämään yhdistyksen asioista! ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa 4. Esityslistan hyväksyminen 5. Vuoden 2020 toimintakertomuksen hyväksyminen 6. Esitetään yhdistyksen vuoden 2020 tilinpäätös ja toiminnantarkastajan lausunto ja myönnetään vastuuvapaus johtokunnan jäsenille 7. Vuoden 2021 toimintasuunnitelman hyväksyminen 8. Jäsenmaksun suuruuden päättäminen 9. Vuoden 2021 talous...

Luovan kirjoittamisen ja tarinateatterin kurssi Lopen opistolla 20.3-21.3.21

  Minna Aution ja Kaija Klemetin ohjaama kaksipäiväinen luovan kirjoittamisen ja teatteri-improvisaation työpaja la-su 20-21.3. TERVETULOA! https://opistopalvelut.fi/loppi/course.php?l=fi&t=1117