Päätimme avata taas kiireisten mutta kirjoittavaisten ihmisten rakkaan Kiertävän Kirjoittajakahvilan nopeasti sovitulla aikataululla. Tapaamme siis ensi lauantaina 21.2. klo 11-13 Feeniks Cafessa Riihimäellä. Tervetuloa mukaan vanhat tutut ja uudet tuntemattomatkin, jos aikataulu istuu ohjelmaanne.
Yritämme sopia lisää tapaamisia kevätkaudelle lauantaina.
KKK-toimintammehan on siis jäsenille ilmainen, muille 5 €/kerta, ja jokainen kustantaa itse kahvinsa tai muut virvokkeensa.
17.2.2015
2.2.2015
"Miekkamiehen jäljillä" -kirjoituskilpailuun 29 monipuolista tekstiä
Mediatiedote
Etelä-Hämeen Kirjoittajayhdistys Janakin kirjoituskilpailu "Miekkamiehen jäljillä" päättyi viikko sitten. Kilpailuun saapui 29 tekstiä,
joista kuusi on alle 18-vuotiaiden sarjassa. Tämä määrä on kokonaisuudessaan
erittäin hieno saavutus pienelle yhdistykselle, toteavat Janakin puheenjohtaja
Anne Tapaila ja sihteeri Jaana Lamberg.
- Kilpailu on innostanut kirjoittajia monipuolisesti.
Tekstit ovat ensisilmäyksellä monipuolisia ja laadukkaita. Osa kirjoituksista
kertoo miekkamiehen tarinaa historiallisessa ajassa, ja osa puolestaan on
erilaisia nykytarinoita, jotka oli myös mahdollistettu kilpailun
tehtävänannossa, Tapaila kertoo.
Janakin hallitus tutustui teksteihin yhteisvoimin viime
viikon lopulla palautusajan päätyttyä. Seuraavana kilpailun tuomariksi
lupautunut kirjailija Tapani Bagge pääsee perehtymään kilpailun satoon. -
Tulosten julkistus ja palkintojen jako tapahtuu 19.3. 18.3. Riihimäen Suomalaisessa
kirjakaupassa, mutta tiedotamme siitä vielä lisää lähempänä, Lamberg
muistuttaa.
Päivitetty 9.2.2015 eli korjattu palkintojen jaon päivä 18.3.
Päivitetty 9.2.2015 eli korjattu palkintojen jaon päivä 18.3.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kirjoittajan polulla -kurssi 30.9.2023
Perinteinen Kirjoittajan polulla -kurssimme pidetään tänä vuonna aivan syyskuun lopussa. Tavataan Mallinkaisten leirikeskuksessa lauantaina ...

-
Mediatiedote – julkaisuvapaa heti Janaki valmistelee uutta antologiaa juhlavuodeksi Kirjoittajayhdistys Janaki valmistelee uutta antologiaa,...
-
Kiertävässä kirjoittajakahvilassa suunnitellaan 6.4.2021 yhdistyksen uutta antologiaa, jonka on määrä ilmestyä vuonna 2023. Aiheena on: Mi...
-
Kirjoittajayhdistys Janaki ry:n vuosikokous Maanantaina 29.3.2020 klo. 18. Teams - yhteyden välityksellä. Pyydämme ennakkoilmoittautumista k...