Janaki

Kirjoittajayhdistys Janaki ry perustettiin 16.9.1983 Turengin kirjastossa Janakkalassa. Sana "Janaki" juontaa juurensa sanasta jana - kahden pisteen välinen suora - ja päätettä -ki perusteltiin sanoilla kirja, kirjoittaminen ja kirjailija. Lisäksi pääte on helppo taivuttaa.

Janakin kotipaikka on Janakkala ja yhdistyksestä tuli rekisteröity yhdistys 27.12.1984. Yhdistyksen toiminta-aluetta ovat perinteisesti olleet Janakkalan lisäksi Hausjärvi ja Riihimäki mutta toiminta-alue muuntuu joustavasti sen mukaan, missä yhdistysaktiivit kunakin aikakautena vaikuttavat. Etelä-Häme jäi yhdistyksen nimestä pois sääntöuudistuksessa vuonna 2016.

Sulkakynäkuvan on piirtänyt Pentti Pullinen Lahja Siukolan runon perusteella. Runon pääset lukemaan klikkaamalla tästä. Runoa ja kuvaa on käytetty sivustolla tekijöiden luvalla.

2023 © Janaki.

Tiedote: Ajatuksien rajoilla -proosa-antologia juhlistaa Janakin neljääkymmentä vuotta

Kirjoittajayhdistys Janaki ry on kannustanut kirjoittajia ilmaisemaan itseään jo neljäkymmentä vuotta. Etelä-Hämeen kirjoittajayhdistys Jana...