Janakin kirjoituskilpailuun Miekkamiehen jäljillä on jo palautettu useita kilpailutöitä, mutta vielä ehtii! Viimeinen palautuspäivä on siis huomenna maanantaina 26.1.
Huomisen päivän postileima riittää, jos palautat työsi postitse osoitteella Janakkalan kunta/kulttuuripalvelut/JANAKI, Juttilantie 1, 14200 Turenki. Voit palauttaa työsi henkilökohtaisesti Riihimäen Suomalaiseen kirjakauppaan huomisen aikana, myymälä on auki klo 9.30-18.30. Työn voit myös jättää Janakkalan kunnantalon pääovella sijaitsevaan postiluukkuun/laatikkoon huomisen aikana.
25.1.2015
Janakin jäsen Mea Räikkönen julkaisi runokirjan
Janakin nuori jäsen Mea Räikkönen, 14, julkaisi loppuvuodesta 2014 runokirjan Valoja ja varjoja. Mean runoja on aiemmin ilmestynyt Janakin antologioissa ja nyt hän päätti koota aivan oman runokirjan.
Mea on jakanut kirjansa kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa on hänen 7-10-vuotiaana kirjoittamiaan runoja, joissa hän on lapsen kepeydellä ja viattomuudella käsitellyt arkisia asioita. Toisessa osassa on hänen 11-14-vuotiaana kirjoittamiaan runoja, joista kuvastuu jo enemmän kipeitä kasvupisteitä. Kolmannessa ja viimeisessä osiossa Mea käsittelee uskoaan.
Kirjaa voi tiedustella vaikkapa Janakin sivujen kautta, välitämme kyselyt Mealle.
Mea on jakanut kirjansa kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa on hänen 7-10-vuotiaana kirjoittamiaan runoja, joissa hän on lapsen kepeydellä ja viattomuudella käsitellyt arkisia asioita. Toisessa osassa on hänen 11-14-vuotiaana kirjoittamiaan runoja, joista kuvastuu jo enemmän kipeitä kasvupisteitä. Kolmannessa ja viimeisessä osiossa Mea käsittelee uskoaan.
Mea runokirjansa kanssa (kuva: Barbara Räikkönen) |
Janaki tiedottaa
Janakkalalainen yritys Saaristopolku Oy järjestää luontoretkiä ja myös luovan kirjoittamisen koulutusta.
Lintu Sininen - Luovan kirjoittamisen koulutus kahdella saarella 2015
Jakso 1. 30.4.-3.5.2015 Pettu (Särkisalo), Villa Lönnviken, http://www.lonnviken.com
Jakso 2. 27.-30.8.2015 Kökar (Ahvenanmaa), Antons Gästhem , http://visitkokar.com/fi/tervetuloa
Tähän koulutukseen on vielä tilaa. Kummankin jakson maksu suoritetaan toteutuneen jakson jälkeen. Osamaksujärjestelyt ovat mahdollisia. Voit katsoa kurssin kuvauksen Saaristopolun kotisivuilta.
Kurssi on täynnä, varapaikoille voit ilmoittautua
Lintu Sininen - Luovan kirjoittamisen koulutus kahdella saarella 2015
Kirjoittajakurssi keväästä syksyyn.
Jakso 1. 30.4.-3.5.2015 Pettu (Särkisalo), Villa Lönnviken, http://www.lonnviken.com
Jakso 2. 27.-30.8.2015 Kökar (Ahvenanmaa), Antons Gästhem , http://visitkokar.com/fi/tervetuloa
Tähän koulutukseen on vielä tilaa. Kummankin jakson maksu suoritetaan toteutuneen jakson jälkeen. Osamaksujärjestelyt ovat mahdollisia. Voit katsoa kurssin kuvauksen Saaristopolun kotisivuilta.
Valo, varjot ja hämärä, Kökar 14.-17.5.2015
Luovan kirjoittamisen kurssi Kökarin maisemissa ja mahdollisesti hiukan merelläkin seilaten.Kurssi on täynnä, varapaikoille voit ilmoittautua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Vuosikokous ma 8.5.2023 klo 17.30 Keltaisella talolla
Kirjoittajayhdistys Janaki ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 8.5.2023 klo 17.30 Keltaisella talolla Janakkalan Laurinmäe...
-
Mediatiedote – julkaisuvapaa heti Janaki valmistelee uutta antologiaa juhlavuodeksi Kirjoittajayhdistys Janaki valmistelee uutta antologiaa,...
-
Kirjoittajan tanssiva polku -kirjoittajakoulutus 21.8.2021. Kurssin ohjaajana toimii tanssi-liiketerapeutti Anna O'Mahoney Kurssin tee...
-
Kiertävässä kirjoittajakahvilassa suunnitellaan 6.4.2021 yhdistyksen uutta antologiaa, jonka on määrä ilmestyä vuonna 2023. Aiheena on: Mi...