Myrskykyhdyn valokehässä

Pimenevässä illassa punaisen mökin pihalla on pitkä rivi myrskylyhtyjä - kolmatta kymmentä kaikkiaan. Niiden liekit lepattavat kauniisti. Meitä on yhtä monta kuin lyhtyjä. Lämpimät vaatteet päällä odotamme innokkaina lähtöä. Pian tulee opas ja jokainen ottaa lyhdyn käteensä. Lähdemme tarpomaan metsään menevää hiekkatietä.

Pakkasta on muutama aste ja taivas on tähtikirkas. On kuutamoinen ilta. Tulemme metsänreunaan ja matka jatkuu lumista polkua. Olen peränpitäjänä ja edessäni aukeaa upea näky: kuin helminauha lyhtyjono kiemurtelee suurten kuusten välissä.

Katselen lyhtyjä ja monia kuvia lapsuudestani kulkee mieleni läpi. Asuimme maalla eikä sähköjä ollut taloissa saati sitten teitten varsilla, joten myrskylyhtyjä käytettiin yleisesti. Lyhty valaisi askeliani navettaan, kun taapersin äidin jäljessä iltalypsyn aikaan katsomaan eläimiä. Tuntui turvalliselta istua pienellä tuolillani lämpöisessä navetassa ja seurata äidin puuhia. Jouluna äidillä oli tapana antaa jokin herkkupala jokaiselle eläimelle.

Lyhdyn valo näytti tietä, kun haimme lämmityspuita liiteristä. Lyhty ripustettiin naulaan, josta se poimittiin, kun puukuorma oli valmis. Joskus sain jopa kantaa lyhtyä, jos lupasin olla varovainen.

Aina en kuitenkaan muistanut olla varovainen, enkä kuunnella aikuisten ohjeita. Muutaman vuoden ikäisenä juoksentelin ympäriinsä tuvassa myrskylyhdyn kanssa ja kuinka ollakaan kompastuin ja kaaduin lyhdyn päälle ja poltin poskeni. Sain siitä ikuisen muiston: arven poskeeni. Onneksi vuosien myötä arpi on himmennyt lähes näkymättömäksi.

Joulusauna on monelle hyvin tärkeä ja saunareissut lapsuudessa olivat unohtumattomia elämyksiä. Varhaislapsuudessani asuimme isäni vanhempien luona ja kävimme hirsisessä savusaunassa, jonne polku kulki talon kulman ympäri ja mäkeä ylös aittojen ohi. Sitten isä rakensi meille oman talon samalle peltoaukealle ja silloin rakennettiin myös uusi yhteinen sauna talojen väliselle pellolle. Saunaan oli parinsadan metrin matka, joka piti taivaltaa pimeyden ja lumen läpi pakkasellakin. Ja myrskylyhty näytti tietä. Mummo kävi saunassa yhtäaikaa, joten sain pienillä käsilläni hieroa mummon kipeää selkää. Mummo sanoi aina, että lapsi sinulla on hyvät kädet.

Matkamme jatkuu hiljaisuudessa läpi lumisen metsän. Siellä täällä on jänisten jälkiä ja kuulemme oppaalta, että metsässä on myös karhuja, ilveksiä, susia... Pälyilemme ympärillemme, mutta opas lohduttaa, että tällainen porukka kyllä pelottaa metsän eläimet kauaksi. Huokaamme helpotuksesta.

Lähestymme kallionrinnettä. Yhtäkkiä alkaa hiljaisesta metsästä kuulua urkujen soittoa ja hetken päästä musisointiin yhtyy trumpetti. Ääni kiirii pitkin metsää. Se kaikuu kalliosta ja kertaantuu. Musiikin lähdettä ei näy, ja vaikka äänessä ovat vain instrumentit, kuulen päässäni Ave Marian sanat:

"Ave Maria, äiti maan lapsien,

taas meihin katso suojellen,

kun poikas syntymäpäiväpäivä on ... "

Keskellä lumista hiljaista metsää, myrskylyhtyjen valossa syntyy joulun tunnelma. Seisomme liikuttuneina hiljaa ja monen poskelle vierähtää kyynel. Puuttuu vain, että näkisimme suuren tähden ...

" ... nää pieni ihminen turvaton ... "

Musiikki loppuu ja jono lähtee kiemurtelemaan eteenpäin. Muistan lapsuuden jouluja, jolloin menimme toiseen mummolaan eli äitini äidin luo. Samassa talossa asuivat myös äitini sisar perheineen. Linja-autolta oli talolle matkaa melkein kilometri ja tuntui mukavalta, kun joku tuli vastaan lyhdyn kanssa, ettei tarvinnut aivan pimeässä vaeltaa. Monet yhteiset hetket vietimme serkkujen kanssa leikkien ja joskus näytelmiä keksien. Tänä jouluna sytytän kynttilän Leena-serkkunikin haudalle.

" ... pyydän siunauksen: anna harras mieli, joulu puhtain tuo ... "

Katselen tähtiin ja tuntuu kuin ne kertoisivat minulle jotain. Ehkä jossain siellä äärettömyydessä on myös ystäväni Kaisu, joka väsyi kesken matkaa, tai niin ainakin meistä jälkeen jääneistä tuntuu. Kun ajattelen häntä, muistan erityisesti hänen punaisen hiuspehkonsa sekä riemukkaat kesäiset kirpputoriretkemme. Muistan myös, kun hän talvisena iltana saattoi minut Oulussa, kotikaupungissaan, Helsingin koneelle. Halasimme ja se oli viimeinen kerta, kun näimme. Ennen kevään tuloa hän nukkui pois. Tuntuu kuin hän aina silloin tällöin kulkisi rinnallani, kuten nyt tässä metsäpolulla.

" ... ja hengelläs meitä suojaa, näin muistaen kaiken Luojaa ... "

Tulemme lammen luo ja kuunvalossa näky on lähes aavemainen. Tuntuu kuin metsä olisi täynnä kaikenlaisia hyviä henkiä. Tuntuu kuin olisi lähellä taivasta, kaukana maasta.

" ... johda meistä jokainen poikas luo."

Polku kaartaa pitkin lammen rantaa ja pian näkyy nuotio ja lisää myrskylyhtyjä. Pysähdymme kohtaamaan uusia yllätyksiä. Taika on rikkoutunut.

Usein jälkeen päin olen ajatellut sitä lyhtyjonoa: siinä lyhtyni valaisi tietäni, mutta myös edessä kulkevan tietä. Edessä kulkevan lyhty valaisi hänen, hänen edellään kulkevan ja minun tietä. Yhdessä lyhdyt loivat kirkkaamman valon kuin yksikään niistä olisi pystynyt erikseen. Niin myös me ihmiset emme elä yksin, vaan vaikutamme osaltamme toisten ihmisten elämään ja he taas meidän.

Erityisesti jouluna perheet haluavat kokoontua yhteen. Kaikin tavoin pyritään luomaan lämmin tunnelma ja miellyttävä kokemus, varsinkin lapsille. Anna lyhtysi loistaa muillekin, varsinkin jouluaikaan. Muista lähimmäisiäsi, missä ikinä he ovatkin. Lähetä lämmin ajatus heidän suuntaansa ja vaikka se on vain ajatus, voi se saada aikaan ihmeitä. Joulun ihmeitä.

" ... anna harras mieli, joulu puhtain tuo ... "

.................

Ave Maria: sävel Franz Schubert, suom. sanat Vexi Salmi